Oi, mikä ilma tänään täällä olikaan. Oli taivaallista herätä kevätaurinkoon puoli yhdeksältä ja heräillä rauhassa hääräillen tyhjässä talossa. Koulu alkoi tänään vasta varttia vaille yksi ja päättyi kahdelta. Loppuiltaa ei sitten laiskoteltukkaan sillä draama harkat alkoivat heti 4 samaisessa koulurakennuksessa.
Harkat menivät huomattavan hyvin verraten viimeviikkoisiin harkkoihin ja saatiin hiottua näytelmän kohokohta aika valmiiksi :D Puhuttiinpa sitten muutaman kaverin kanssa, jotka kuuluvat myös näyttelijöideni riemukkaaseen porukkaan, mahdollisesta tulevasta Oulun reissusta!! Titanic nimittäin tulee 3D:nä satavuotis päivän kunniaksi ja tottakai meidän on pakko päästä katsomaan se ja samalla terrorisoimaan määkiviä oululaisia :3
Harjoitusten jälkeen kotiin jossa harjoitin niinkin uskaliata ajanvietteitä kuin dataamista ja aina niin hengenvaarallista telkkarin tuijottamista! Juu ja meinasin, huom. MEINASIN mennä hyvissä ajoin nukkumaan ja siinä puoli yhdentoista maissa makasin sängyssä ja ajattelin, että jos tuota Nälkäpeliä lukisi kymmenisen sivua eteenpäin. (olin sillä hetkellä päässyt 152:een sivuun) Noh tuli sitten luettua koko kirja loppuu, eli rapiat 200 sivua ja siinä sivussa valvottua puoli 4:ään <33 Onneksi jaksoin sinne asti niin ei enää iske väsymys samalla tavalla kuin 5-6 tunnin unista.
(VAROITUS! SPOILEREITA!---->>)
Kirja piti minua vielä hetken valveilla ja mietin siinä kirjan Peetaa, eli kirjan yhtä päähenkilöistä, joka joutuu päähenkilön kanssa areenalle. Kirjassa hän on selvästi umpi rakastunut Katissiin, joka ei todellakaan ole varma mitä edes ajatella Peetasta. En osaa vieläkään päättää kummalla on ikävämpi tilanne...... Kirja sai minut myös ajattelemaan rakkautta ylipäätänsä. Mitä minä olisin tehnyt vastaavassa tilanteessa, jossa aluksi vielä kuvitellaan, että rakkaan on pakko kuolla, jos haluaa itse selvitä tai toisin päin. Ja tietenkin tuli myös kuviteltua itsensä areenalle, joka on täynnä toisia verenhimoisia tribuutteja ja minun olisi pakko tappaa, jos haluaisin pysyä itse hengissä.
Tottakai samalla kun kuvittelin itseni kentälle, tuli myös kuviteltua se toinen. Siis jos joutuisin sellaisen pojan kanssa areenalle jota rakastan. Semmoinen on raskasta ajateltavaa ihan senkin puolesta, että on pakostakin epäiltävä tuleeko semmoista ihmistä koko elämäni aikana vastaan, vai odotanko aina vain ja päästän realistiset rakkaudet lipumaan ohitseni, koska he eivät vastaa kuvitelmaa. Toivottavasti ei.
(Mutta mutta, tämä alkaa käydä pitkäksi ja hämmennystä välttääkseni kerron, tuo tekstin alkupuoli on kirjoitettu eilen eli 14. päivä ja loppu(eli suurin)osa nyt 15. päivä..)
Olkoon onni aina kanssanne(tai jotenkin sinne päin)~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Komentoikaa vapaasti, mutta jättäkää suosiolla pelkät loukkauskommentit mielenne syviin ja pimeisiin sopukoihin syömään puuroa. :3